keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Tulevaisuuskylä 2.–3.9.2011

Keskustorilla järjestettiin ensimmäistä kertaa tapahtuma, jossa kurkistettiin tulevaisuuteen. Tulevaisuuskylä kokosi yrityksiä, järjestöjä ja muita toimijoita, joilla on monenlaista tarjottavaa, joilla rakentaa kestävää tulevaisuutta. Tulevaisuuskylä oli ulkoisesti erilainen kuin monet muut tapahtumat, sillä kylästä löytyi jurttakahvila sekä tiipiilava, joiden lisäksi näytteilleasettajien pöydät ja aktiviteetit oli sijoitettu pitkään puurakenteiseen paviljonkiin.


Vegaaniliitto oli tapahtumassa mukana maistatuksen merkeissä. Maistiaisten joukosta löytyi luomu- ja lähiruokaa. Perjantaina maistatimme omenapiirakkaa, härkäpapurouhepihvejä sekä tofua. Lauantain maistatuslistalta löytyivät kesäkurpitsakakku, hernerouhepihvit sekä seitan. Lisäksi maistatimme hampputoffeeta, hamppuvoita sekä Topas Wheatyn täysin kasviperäisiä Chorizo-leikkeleitä.


Tulevaisuuskylän reseptit saapuvat tänne lähiaikoina!

Omenapiirakkaa kotipihan omenoista

Hämeenpuiston Puistofiesta

Pitkä rivi, tarkemmin sanottuna puiston mittainen rivi, järjestöjä, yrityksiä ja muita toimijoita vietti sunnuntaipäivän Hämeenpuistossa toimintaansa esitellen ja tuotteitaan myyden Hämeenpuiston ystävien ja I ♥ Tampere – Siisti kaupunki -siisteyskampanjan järjestämässä Puistofiestassa. Puistossa vilisi ihmisiä tutustumassa niin cheerleadereiden pyramideihin, salsatanssijoiden askelkuvioihin kuin meidän papuihimmekin.


Maistatimme tällä kertaa kasvissyöjän perusruokaa eli papuja sekä hummuksen että papusalsan muodossa. Tarjoilimme maistiaiset maissilastulta, jotta vältyimme isolta kasalta roskia. Sekä salsa että hummus saivat suuren määrän kehuja. Toivottavasti papuja vierastavat henkilöt uskaltavat nyt kokata papuja myös omissa keittiöissään!

Anton jakaa maistiaisia
Maistiaisten lisäksi teltallamme sai osallistua papuvisaan. Telttamme ja viereisen lehmuksen väliin oli viritetty kaksitoista pussia erilaisia papuja, joille piti löytää oikeat nimet vastauslomakkeesta löytyvästä listasta.


Tunnistatko sinä, mikä seuraavista pavuista on mikäkin? Kuvista löytyvät niin adukipapu, herne, härkäpapu, kidneypapu, kikherne, mustapapu, pintopapu, punainen linssi, soijapapu, vahapapu, valkoinen papu ja vihreä linssi. Kuvat voi klikata isommiksi, jotta tunnistaminen käy helpommin! Oikeat vastaukset löydät tämän blogikirjoituksen lopusta.




Puistofiestan tyypit kävivät kuvaamassa jokaisella kojulla, ja tässä on Vegaaniliiton esittely. Jos video ei toimi, voi sen katsoa YouTubessa. Muihin tapahtumassa kuvattuihin videoihin voi tutustua Puistofiestan kanavalla.




Hummus
  • 2 dl keitettyjä luomukikherneitä
  • 2 tl luomutahinia
  • 2 tl luomusitruunamehua
  • 1 murskattu valkosipulinkynsi
  • 0,5 rkl kuivattua luomupersiljaa
  • 2 rkl luomu neitsytoliiviöljyä
  • 0,5 dl vettä
  • 0,5 tl kristallisuolaa
  1. Sekoita ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
  2. Lisää öljyä ja vettä maun mukaan.
  3. Tarjoile leivän päällä, kastikkeena tai lisukkeena.
Papusalsa
  • 1 l keitettyha luomukidneypapuja
 Marinadi
  • 2 tl kristallisuolaa
  • 0,75 tl luomutäysruokosokeria
  • 1,5 tl luomumustapippurirouhetta
  • 2 rkl kuivattua luomubasilikaa
  • 0,75 tl jauhettua cayennepippuria
  • 1 rkl paprikajauhetta
  • 3 murskattua luomuvalkosipulinkynttä
  • puolikas luomupunasipuli
  • 1 rkl luomuomenaviinietikkaa
  • 2 dl rypsiöljyä
Kastike
  • 1 prk luomutomaattimurskaa
  • 60 g luomutomaattipyrettä
  • 3 rkl kuivattua luomubasilikaa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 2 rkl raakaruokosokeria
  • 1 tl merisuolaa
  1. Sekoita marinadin ainekset keskenään hyvin ja kaada papujen päälle. Sekoita marinadi ja pavut ja anna marinoitua muutaman tunnin ajan.
  2. Valmista kastike mittaamalla ainekset kattilaan. Kuumenna muutaman minuutin ajan.
  3. Sekoita kastike marinoitujen papujen sekaan.
  4. Tarjoile esimerkiksi nachojen tai tortillalettujen kanssa, pastan tai perunoiden kastikkeena tai sellaisenaan alkupalana tai lisukkeena.

Papuvisan vastaukset vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas: Valkoinen papu, punainen linssi, soijapapu, mustapapu, adukipapu, vahapapu, herne, kikherne, vihreä linssi, pintopapu, härkäpapu ja kidneypapu.

Kesän piknikit

Sekä heinä- että elokuussa pakkasimme piknikkoreihimme ison määrän evästä ja suuntasimme Koskipuistoon piknikille! Heinäkuun 24. päivä Tampereella järjestettiin Pride-tapahtuma, joten myös saman päivän piknik nimettiin Sateenkaaripiknikiksi. Mukaan olivat tervetulleita kaikki yhdenvertaisuutta kannattavat yksilöt. Vegaaniliiton bannerin lisäksi meidät löysi bongaamalla sateenkaarilipun liehunnan.


Elokuun vegaanipiknik osui sellaiselle päivälle, jolloin taivas oli harmaa. Tästä huolimatta piknikille saapui jälleen parisenkymmentä henkilöä jakamaan omia eväitään ja maistelemaan muiden herkkuja.

Peanut Butter Cup -leivonnaiset maistuivat!
Melkein koko piknikin ajan säästyimme vesisateen virvoittavalta vaikutukselta, mutta reilu tunnin verran syötyämme taivas päätti, että nyt on aika lähteä kotiin.

Elokuun piknikeväät olivat sokerivoittoisia!