tiistai 18. joulukuuta 2012

Piparkakkutaloilta


Vietimme vuoden viimeisen kokkailuillan rakennellen piparkakkutaloja. Ajanpuutteen vuoksi käytimme valmista, Fria-merkkistä piparkakkutaikinaa, joka osoittautui oikein hyväksi materiaaliksi raksahommiin. Frian taikina sopii myös keliaakikoille, joten siitä on iloa ihan kaikille!


Piparkakkutalon koristeluun voi käyttää monenlaisia juttuja:



Jos haluat piparkakkutaloosi ikkunat tai vaikka lasioven, voit valmistaa sellaisen helposti hedelmäsokerista. Hedelmäsokeri ei ruskistu samoin kuin tavallinen sokeri, joten siitä saa aikaiseksi läpinäkyvän ja kauniin ikkunan.


Sokeri-ikkunat
  • Aseta piparkakkutalon seinät leivinpaperin päälle.
  • Sulata hedelmäsokeri kattilassa.
  • Annostele sokeria lusikalla ikkuna-aukkoihin ohuen ohut kerros.
  • Anna sokeri-ikkunan jähmettyä vähintään viisi minuuttia ennen kuin kokoat piparkakkutalon.


Jos sokeria jää jäljelle, voit tiputella sitä pieninä tippoina leivinpaperin päälle. Näin saat aikaan kauniita pisarakoristeita!

torstai 13. joulukuuta 2012

Pikkujoulut


Vietimme tänään pienellä porukalla pikkujouluja toimistolla. Ohjelmassa oli meille niin tuttua asiaa eli syömistä sekä tänä vuonna tapahtuneiden kokkailuiltojen, piknikkien, maistatusten ja muiden ihanien tapahtumien muistelua bingon muodossa. Kiitokset kaikille pikkujouluilijoille!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joululeivontailta


Tänään vietimme neljän hengen voimin joululeivontailtaa, jossa paistoimme ja pyörittelimme juuri sopivasti neljänlaisia jouluherkkuja: hasselpähkinäfudgea, mausteisia minipähkinäkakkuja, kaneliässiä sekä popkornipalloja. Kaikki maistui ihanalle, joten oli kiva viedä syömättä jääneet leivonnaiset koteihin muidenkin maisteltavaksi.

Reseptit ovat peräisin Kamomillan konditoria -blogista.

Värikkäät popkornipallot (koosta riippuen n. 10 kpl)

  • 1 l valmista, suolatonta popkornia
  • 1 dl kuorittuja pistaaseja
  • 1 dl karpaloita
  • 1 dl sokeria
  • 0,75 dl vaahterasiirappia
  • 1 tl kookos- tai rypsiöljyä
  • 0,5 tl suolaa
  • hyppysellinen vaniljajauhetta
  1. Laita popkornit isohkoon kulhoon odottamaan.
  2. Mittaa sokeri, vaahterasiirappi, öljy, suola ja vanilja kattilaan ja laita levy päälle. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu. Laske lämpöä ja keitä kolme minuuttia koko ajan sekoittaen. Sokeriseoksesta tulee hieman paksumpaa.
  3. Sekoita pistaasit ja karpalot popkornien joukkoon ja kaada sokeriseos niiden päälle. Sekoita lusikalla. Popkornit todennäköisesti tarttuvat lusikkaan kiinni, mutta älä anna sen häiritä.
  4. Odota minuutti tai pari, jotta sokeri hieman jäähtyy. Älä odota liian kauan, jotta popkornit eivät jähmety isoksi kököksi.
  5. Ota kourallinen sokeroitua popkornia käteesi ja purista se tiukahkoksi palloksi. Laita valmis pallo leivinpaperin päälle kuivumaan. Voit pestä välillä kätesi, jos ne kovasti tahmaantuvat. Palloja voi tehdä myös hieman kostutetuin käsin, jolloin sokeri ja popkornit eivät tartu niin pahasti sormiin.

Kaneliässät (16 kpl)
  • 100 g vegaanista margariinia (suosittelemme tummansinistä Keijua)
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoja
  • hyppysellinen suolaa
  • hyppysellinen vaniljajauhetta (tai 0,5 tl vaniljasokeria)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl omenasosetta
  • 3 dl vehnäjauhoja
 Pinnalle
  • 2 tl kanelia
  • 0,5 dl sokeria
  1. Vaahdota jääkaappikylmä margariini ja tomusokeri sähkövatkaimella.
  2. Lisää maissitärkkelys, suola, vaniljajauhe sekä leivinjauhe ja sekoita. Lisää myös omenasose ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi vehnäjauhot ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  3. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi, jotta sen pyörittely ässiksi käy helposti.
  4. Sekoita kaneli ja sokeri pienessa kulhossa.
  5. Ota taikina jääkaapista, jaa se kuuteentoista osaan ja pyörittele ne noin kymmenen sentin pituisiksi, sormen paksuisiksi pötköiksi. Tee pyörittely leivinpaperin päällä, jotta taikina ei tartu kiinni alustaan. Taikina on melko pehmeää, mutta sitä pystyy kyllä käsittelemään. Jos taikina lämpenee liikaa, voi sen pyörittely käydä suttuiseksi, joten toimi nopeasti ja sopivan hellävaraisesti.
  6. Kierittele valmiit pötköt yltä päältä kaneli-sokerissa ja muotoile sen jälkeen ässiksi leivinpaperille.
  7. Paista ässiä 190 asteessa 10 minuuttia.

Hasselpähkinäfudge
  • 1 dl jauhettua hasselpähkinää
  • 2 rkl kasvikermaa (tai kasvimaitoa)
  • 50 g maidotonta kasvimargariinia
  • 120 g tummaa, maidotonta suklaata
  • 1 dl tomusokeria
  1. Paahda hasselpähkinäjauhe kuumalla pannulla.
  2. Lisää kasvikerma sekä margariini ja anna niiden sulaa.
  3. Lisää paloiksi pilkottu suklaa sekä tomusokeri. Sekoita tasaiseksi.
  4. Jaa annosvuokiin tai kaada leivinpaperin päälle vuokaan.

Mausteiset minipähkinäkakut tai yksi kakku

  • 3 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 1 rkl pellavarouhetta
  • 1,5 dl sokeria
  • 0,25 tl suolaa
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 rkl kanelia
  • 0,5 tl kardemummaa murskana tai jauheena
  • 0,25 tl maustepippuria
  • 1 dl hasselpähkinärouhetta
  • 1 dl saksanpähkinärouhetta
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • Margariinia vuoan rasvaamiseen
  • Korppujauhoja, mannaryynejä tai vehnäjauhoja vuoan jauhottamiseen
  1. Rasvaa ja (korppu)jauhota kuuden minikakun vuoka tai kakkuvuoka ja laita uuni kuumenemaan 190 C-asteeseen.
  2. Sekoita kauramaito, öljy, sokeri, suola, vaniljasokeri, kaneli, kardemumma ja maustepippuri. Lisää pähkinärouheet ja sekoita.
  3. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot, ruokasooda ja leivinjauhe. Lisää jauhot muiden aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  4. Kaada taikina vuokaan. Paista minikuivakakkuja n. 25 minuuttia tai tavallisen kokoista kakkua n. 35 minuuttia. Kakku on valmis, kun siihen työnnettyyn tikkuun ei jää raakaa taikinaa. Kakku kannattaa peittää leivinpaperilla paistamisen puolen välin jälkeen, jotta sen pinta ei pääse palamaan.