torstai 3. marraskuuta 2011

Maailman vegaanipäivän maistatus!

Tiistaina 1. marraskuuta vietettiin maailman vegaanipäivää, jota Vegaaniliitto juhlisti Tampereen keskustorilla ihanien vegaaniherkkujen kera. Mukaan pyysimme Animalian sekä Oikeutta Eläimille -yhdistyksen ja sponsoreiksi Myllärin luomun uusine pakasteriisipiirakkoineen, Itu Oy:n ja Runsaudensarven.

Tarjolla oli luomuriisipiirakoita munattomalla voilla sekä pähkinä-suklaakakkusia. Juotavaksi sai valita kahvia tai teetä, joiden sekaan sai kokeilla erilaisia kasvimaitoja ja -kermoja: hasselpähkinä-mantelia, kookosta, soijaa, kauraa... 
Maistatuksessa kävi päivän aikana reilut 500 henkeä. Oli ilo huomata, että yhä useammalle vegaanituotteet ovat tuttuja juttuja, vaikkakin vähintään yhtä paljon hämmästeltiin sitä, että onko maukkaat ja kuohkeat maistiaiset ihan oikeasti valmistettu ilman eläinkunnan tuotteita.





Maistiaisten lisäksi mukaan sai ottaa kuivattuja viikunoita sekä seesaminsiemenpatukoita eli tuotteita, jotka sisältävät mukavasti kalsiumia.
Maistatuksessa sai myös arvuutella, mistä vegaaniruoka on tehty.
Vegaanikeittokirjoja putkahtelee kirjakauppoihin säännöllisesti. Tässä uusimpia teoksia, joita voi ostaa monilta eläinoikeus- ja -suojelujärjestöiltä.
Illan pimetessä valaistut teltat houkuttelivat ihmisiä maistelemaan, keskustelemaan ja tutustumaan järjestöjen toimintaan.
Maailman vegaanipäivän maistiaisia on helppo valmistaa kotonakin. Myllärin luomuriisipiirakat ovat uutuustuote, jota kannattaa etsiskellä kauppojen pakasteosastoilta. On mukavaa, että einesosastolta löytyy tuotteita, jotka ovat sekä eläinten että ympäristön kannalta parempia tuotteita kuin monet muut vastaavat tuotteet. Riisipiirakoiden päälle voi laittaa munatonta ja voitonta munavoita, jonka resepti löytyy Vegaaninen versio -blogista. Jälkiruoaksi käyvät Kamomillan konditoria -blogista löytyvät pähkinä-suklaapikkukakkuset.

Suuren suuri kiitos kaikille maistelijoille ja maistattajille!

2 kommenttia: