lauantai 1. syyskuuta 2012

Lättyilta


Kahdeksan henkeä kokoontui toimistolle vatkaamaan lättyaineksia ja pilkkomaan niille täytteitä! Tarjolla oli kolmenlaisesta eri taikinasta tehtyjä lättyjä eli "tavallisia" vehnäjauholättyjä, gluteenittomia riisi-tattarilättyjä sekä banaanista valmistettuja raakalättyjä. Täytteitäkin oli monen montaa sorttia, esimerkiksi todella herkullista omena-raparperi-karviais-chilihilloa, kauravispiä, mustikoita, marinoitua kyssäkaalia, hummusta ja papusalaattia. Nami nami!

Lätyt (Ohje Kamomillan konditoriasta)
  • 2 dl kauramaitoa
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl öljyä
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl vissyä
  • Paistamiseen vegaanista margariinia tai rypsiöljyä
  1. Sekoita suola, sokeri, öljy ja vehnäjauhot soijamaidon joukkoon. Lisää viimeisenä vissy.
  2. Kuumenna rasva paistinpannulla ja kaada lättytaikinaa ohuehko kerros paistumaan. Kun lättytaikina on hyytynyt yläpuolelta, käännä lätty ja paista se kauniin ruskeaksi myös toiselta puolelta.
  3. Tarjoile tuoreiden marjojen, hillon, sokerin, soija- tai kaurajäätelön, soijakermavaahdon tai minkä nyt keksitkään kanssa.
Gluteenittomat lätyt onnistuvat samaan tyyliin vaihtamalla kauramaidon soija- tai riisimaitoon ja vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin. Me käytimme jauhoina riisiä ja tattaria sekä pienen määrän kikhernejauhoja. Gluteenittomat lätyt ovat koostumukseltaan hieman tavislättyjä huokoisempia, joten niistä kannattaa paistaa kooltaan pienempiä kuin gluteenin avulla koossapysyvistä lätyistä.

Raakalättyjä varten tarvitset kuivurin, mutta muuten niiden valmistaminen on yksinkertaista. Soseuta banaani ja mausta se sitruunamehulla, vaniljalla ja esimerkiksi kanelilla. Levitä taikina leivinpaperin päälle kuivuriin ja anna kuivua yli yön. Raakalätyt saapuivat Lättyiltaan raakalättykuriirin matkassa, sillä emme olisi ehtineet tehdä niitä parin tunnin kokkailujen aikana.

Gluteenittomat lätyt paistuivat kauniin ruskeiksi.
Uudenlainen lättykokemus ovat banaaneista tehdyt raakalätyt!
Ja kuten usein aikaisemminkin, emme juuri mittailleet tehdessämme illan ruokia. Tässä kuitenkin osviittaa siitä, mitä aineita käyttämällä saa aikaan herkullisia täytteitä lätyille. Nämä täytteet käyvät kaikki toki lisukkeiksi mille tahansa muullekin ruoalle.

Papusalaatti syntyy kikherneistä ja kidneypavuista, tomaattipyreestä, omenaviinietikasta, valkosipulista ja sipulista.
Maistele ja lisää suolaa ja muita mausteita maun mukaan.

Kyssäkaali on monelle vieras kaalilaatu, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Tällä kertaa raastoimme kyssäkaalin ja maustoimme sen oliiviöljyllä, sitruunamehulla, provencen yrteillä ja sinapinsiemenillä.

Kestosuosikki hummus syntyy kikherneistä, valkosipulista, tahinista, jeerasta, suolasta ja oliiviöljystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti